Mökin omistajille

Helpota arkeasi ja kasvata vuokraustoimintasi tuottoa. Me huolehdimme puolestasi mökkisi tai kiinteistösi vuokrauksesta alusta loppuun. Ulkoistamalla käytännön työt ja rutiinit meille, varmistat kohteellesi parhaan mahdollisen näkyvyyden ja tuoton Levillä sekä Ylläksellä.
Vuokraaminen tehty helpoksi ja tuottoisaksi
Useat eri myyntikanavat: Aavalevi.fi, Airbnb, Booking.com, Vrbo, Google travel
Dynaaminen hinnoittelu maksimoi tuottosi
Markkinoimme kohdetta aktiivisesti Googlessa ja sosiaalisen median kanavissa

Enemmän varauksia, parempaa tuottoa

Oletko miettinyt, että mökin omistajana voisit saada enemmän tuottoa, jos hinnoittelu joustaa sesongin mukaan, ja varauksia tulee useammasta kuin yhdestä kanavasta?

Aavalevi vuokraa kohdettasi useissa kanavissa, hinnoittelee sen dynaamisesti kysynnän mukaan ja pitää arvostelujen tason korkealla.

Teemme aktiivisesti töitä oman verkkosivumme näkyvyyden eteen. Lisäksi kohteemme ovat jatkuvasti tarjolla mm. kansainvälisissä Airbnb, Booking.com, Vrbo ja Googlen kanavissa. Siksi kohteesi käyttöaste kasvaa ja tulos näkyy suoraan tilipussissa: Esimerkiksi jo kolmen lisäviikon myyminen ja markkinatilanteen mukainen hinnoittelu voi nostaaa vuosituottoasi jopa yli 40%.

Huoletonta omistamista

Aavalevin tiimi on Levillä ja Ylläksellä paikan päällä joka päivä ja täällä me todellakin huolehdimme kohteestasi. Hoidamme puolestasi siivoukset vieraiden välillä, pidämme mökkisi edustavassa kunnossa ja vastaamme vieraiden esittämiin kysymyksiin aktiivisesti. Jos pesukone hajoaa tai vieras saapuu myöhässä, me olemme hänen apunaan, jolloin sinä voit olla täysin rauhallisin mielin siitä, että mökin vuokrauksen arki sujuu jouhevasti.

Lapin paras asiakaskokemus syntyy paikallisuudesta. Hyödynnämme laajaa paikallisten toimijoiden verkostoamme ja luomme vieraillesi elämyksiä, jotka jäävät mieleen. Pidämme mökkisi aina edustavassa kunnossa ja tarjoamme vieraillesi ensiluokkaista palvelua.

Aavalevin tiimi päivystää 24/7. Kun vieraasi ottaa yhteyttä, hän tavoittaa aina ihmisen, joka tuntee kohteesi ja osaa auttaa välittömästi.
Lapland accommodation.

Näin kohteesi vuokraus onnistuu Aavalevin kautta

1. Tapaaminen
Käydään läpi kohteesi perustiedot, toiveesi ja näkemys hinnoittelusta. Tapaaminen onnistuu etänä.
2. Sopimus ja kohteen tiedot
Täytät kohdelomakkeen, jossa kerrot mökkisi varustuksesta ja erityispiirteistä sekä allekirjoitamme sopimuksen.
3. Valokuvaus ja julkaisu
Ammattikuvaaja valokuvaa kohteesi. Julkaisemme kohteesi myyntikanavissamme. Ensimmäiset varaukset voivat tulla jo päivien kuluessa.
4. Tuotot ja raportointi
Saat kuukausittain raportin ja tilityksen myynneistä aina seuraavan kuukauden alussa. Omistajaportaalissa näet varaustilanteen reaaliajassa ja voit varata mökin omaan käyttöösi milloin tahansa.

Aloita stressittömämpi mökin vuokraus

Juuso Pitkänen

Operatiivinen johtaja, Concierge
050 379 6165 juuso.pitkanen@aavalevi.fi

"*" näyttää pakolliset kentät

Aavalevi

Oletko valmis kokemaan Lapin taian?